tiistai 8. marraskuuta 2011

Tunnustus


Tunnustuksen saajan pitää tehdä seuraavaa:
1. Kiittää tunnustuksen antajaa.
2. Antaa tunnustus kahdeksalle blokkaajalle.
3. Ilmoittaa näille kahdeksalle tunnustuksesta.
4. Kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään.


Ensimmäisenä kiitän tästä ihan ensimmäisestä tunnustuksestani Joulun paperitähti blogiin :)

Itse annan tunnustukset seuraaville blogeille:



Metsänlaidan Joulunodotus
honkasalon TuoksuvaJoulu
<3 Kun Joulu on..
Kohti Joulua
Joulureki

Sitten 8 asiaa minusta

1. Olen aina rakastanut Joulua, sen odotusta ja sitä jouluntunnelmaa
2. Olen tällä hetkellä kotiäitinä neljälle suloiselle lapselle
3. Sain tänä syksynä yhden pitkäaikaisen haaveeni toteutettua, pääsin valokuvauskurssille
4. Tykkään miettiä joululahjoja ympäri vuoden
5. Pidän nykyään leipomisesta tosi paljon, aiemmin en niinkään siitä välittänyt
6. Heti, kun illat syksyllä rupeavat pimenemään, kaivan ensimmäset kynttilät esiin
7. Opin villasukan kutomisen vuosi sitten syksyllä
8. Haaveilen, että vielä jonakin jouluna pääsisin Eurooppaan jonnekin isoille joulumarkkinoille :)

4 kommenttia: