perjantai 14. joulukuuta 2012

Joulukuun neljästoista



Ulkona on niin kaunista ja jouluista!! <3 Kyllä on niin ihanaa, kun ei ole koko aika sitä kuraa pihassa, vaan saadaan nauttia lumesta. Meidän neiti on käynyt joka päivä hiihtämässä. Omassa pihassa sekä vähän myös tuossa ladulla, joka menee ihan meidän kodin vierestä ja mäessä on käynyt laskemassa suksilla, siis ihan tuossa kävelytien mäessä. Pulkkamäessä myös käyty. Luistimia meillä ei vielä ole muut kaivaneet esille, kun vaan vanhin. Hän kävin koulun kanssa luistelemassa, niin sillä ne on kaivettu esiin.

Meillä on ollut tänään vähän tämmöinen koti-löhöpäivä. Vanhin ollut vielä puolikuntoinen, niin ei ole tullut lähdettyä yhtään mihinkään. Paitsi nuorimman kanssa me käytiin kerhossa askartelemassa. Ihanan idean sieltä taas sain! :) Keittiöpyyhkeeseen oli servettilakkasysteemillä kiinnitetty ihana kuva. Tätä ideaa kyllä ihan takuulla tulen käyttämään. Siihen ympärille sitten vielä tänään sormilla vähän pilkkuja tehtiin. Kun löydän kameran akun laturin, niin otan heti kuvan siitä ihanasta pyyhkeestä. Ja onnistuu askarteleminen pientenkin kanssa. Tämmöiset ideat on aina niin tervetulleita! :)

Myös Mimmin mietteet blogissa oli aivan ihana idea! Laitan tähän linkin teille, niin voitte käydä ihailemassa, Mimmin mietteet blogi. Käykää kurkkaamassa ja ihailemassa! :) Tänä vuonna en enään itse ehdi tätä kokeilemaan, mutta ensi vuodelle tässä jo ideoita mietiskelen. ;) Kun ite jotain haluaa tehdä, niin kyllä niitä täytyy jo hyvissä ajoin aloitella. Mulla on sellainen joulukirja, johon aina kirjoittelen uudet ideat. Niin on sitten siellä kaikki siellä samojen kansien sisällä ja jos idea on jossain lehdessä, niin ne lehdet ja kirja on mulla yhdessä nipussa, niin löytyy. Koneella taas on omat kirjanmerkit, joista löytyy vaikka mitä kivaa.

Mukavaa perjantai-iltaa kaikille ja ihanaa viikonloppua!! <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti