torstai 5. syyskuuta 2013

Joululahja mietteitä


Lämpimästi tervetuloa uusille lukijoilleni!! <3
Nyt rupee pian olemaan sellainen lukumäärä lukijoita, että järjestän jonkun jouluisen arvonnan. :) Kunhan tässä saan muutamat jutut tehtyä, niin sitten. Pysykäähän kuulolla. ;)

Viikonloppu hurahtaa leireillessä. Ihan kivaa on päästä lastenleirille taas touhuamaan!! Tästä hommasta nauttii koko porukka.

Tänään tuli postista tieto, että teille olisi paketti haettavana. :) Mitäs muuta siellä olikaan, kun joululahjoja!! <3 Oli sekä omille lapsille, että muutamalle muulle. Mä en uskalla sen enempää tähän kirjoitella, jos sattuu joskus olemaan kone sillain, että lapset pääsee käsiksi. ;) Pehmoleluja toivoi meidän kaikki lapset... Isot pojatkin toivoivat ehdottomasti Mörkö pehmolelua, sen sitten aika näyttää, että onko toive toteutettu. ;)

Omien lasten joululahjatoiveet on meillä kuunneltu ja niihin ei enään voi tehdä muutoksia, koska osa on saatettu jo hankkia. ;) Tänä vuonna en meinaa ostaa kenellekään mitään suuria ja kalliita lahjoja, vaan paketit ovat edullisia. Lautapelejä oli toivelistalla ja ne hiukan arvokkaampia, mutta toisaalta niistä olisi sitten iloa tosi pitkäksi aikaa. Blokus oli vanhimman toiveissa, Catan toiseksi vanhimman ja nuorimmilla ei ole ollutkaan toivetta. Vähän olen katsellut Hungry Hippos peliä kahdelle nuorimmalle. Tästä oli joskus omassa lapsuudessa painos, itselläni ei sitä ollut, mutta kavereilla ja sitä me pelattiin aina.

Muumi-mukeja mä tässä vähän olen miettinyt, että jos tänä vuonna ostaisin jokaiselle oman. Tämä kuitenkin vielä harkinta asteella. Niistä vaan joka päivä joku aina jotain juo, tykkään, että ovat kivan mallisia, niin niitä olis ehkä kiva lisätä kokoelmaan. Muutamia meillä niitä on, mutta ei mitään hirmuista määrää. Mietitään...

Yksi kysymys olisi teille kaikille. Jos jouluihminen ei voi polttaa kotonaan kynttilöitä, niin millähän sitä saisi edes suunnilleen samanlaista fiilistä? Sellaisia tuikkuledejä on olemassa, omistan niitä muutaman. Mutta millä muulla? Olis kiva, jos jollain olis jotain ideaa!! :)

Nyt oikein ihanaa viikonloppua ihan jokaiselle!! <3

6 kommenttia:

  1. Lahjojen parissa olen minäkin häärinyt ja joulukorttien kuorien osoitetarratkin on jo kirjoitettu - vähän liikaa energiaa ;) Tuohon kynttilöiden polttoon tuli mieleen, että kun ostin kesällä sellaiset paristokäyttöiset perhosvalot, niin niistä saa hiukan sellaista kynttilöiden kaltaista tunnelmaa, kunnei voi vielä jouluvaloja laittaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivahan se on, kun saa hyvissä ajoin aloitettua valmistelemisen!! <3 Ei tule viime metreillä sitten kiire.
      Kuulostaa ihanalta nuo perhosvalot. Jotain sellaisia valoja mä oon tässä miettinytkin, että olisko hyvä juttu. Kyllähän niilläkin saa kaunista tunnelmaa. :)

      Poista
  2. En tiedä tuotteen oikeaa nimeä. Mutta olen nähnyt sellaisia lamppuja jotka laitetaan vaikka kattokruunuun tms. Ja se lepattaa kuin oikealiekki. Tai siis siellä lasin sisällä lepattaa.


    Ihania paketteja tuollaiset. Minulla alkaa olla myös lahjat aika hyvällä mallilla. Omien lasten toiveita tarttee vielä kuulostella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tiedosta!! :)
      Täytyykin jostain kaupasta niitä käydä katselemassa, kohta varmaan jo rupee niitä kauppoihin jo tulemaankin. Kodin1 on sellainen, missä on ainakin aika usein ollut kaikenlaisia, siellä vois hyvinkin olla.
      Toi on niin ihana tunne, kun on lahjat hyvällä mallilla jo!! :) Saa sitten nauttia siitä joulun ajasta. Toki, onhan tässä nyt vielä aikaa niitä hankkia.

      Poista
  3. Mulla on joululahjat mietittynä, mutta ei ostettuna. Asiaan liittyen täytyykin ottaa sinuun yhteyttä ja piipahtaa puoti blogisi puolella myös. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvällä mallilla siis kuitenkin!! :)
      Tervetuloa puotiin!! :) Mulla ei ole ihan kaikista kuvia, mitä nyt oon tehnyt, mutta yritän ne jossain vaiheessa lisätä sinne.

      Poista