tiistai 24. maaliskuuta 2015

Yhdeksän kuukautta jouluaatton






Tasan yhdeksän kuukautta on jouluaattoon!! <3 Mulla on kasa villasukkia tehtynä ja halusin tehdä joulunvärisetkin yhdet sukat (kamera vääristää nuo värit, mutta harmaa-punaiset ovat joulusukat. Meidän kamera rupee olemaan ihan rikki, mutta yritän vielä hetken sen kanssa pärjäillä...). Ne ovat vielä vähän vaiheessa, mutta pikkuhiljaa valmistuvat. Tänä vuonna läheisten paketeista tulee löytymään noita villasukkia ja suklaakortteja. :D Suklaakortteja oon aiemminkin jo tehnyt, mutta nyt sain tehtyä lisää. Äitini ehti paperikaupasta hakea joulupapereita, ennenkun ne laitettiin odottamaan ensi joulua. <3 Niin kauniita olivat!! Mulla on tuolla jemmassa vielä lisää ja muutama yksivärinen, mutta niitä en ole vielä valmiiksi asti tehnyt. Osasta tulee synttärikortteja, mutta osasta tulee sitten näitä jouluisia. Jouluiset kuvat on niin tosi kauniita!! <3

Noihin suklaakortteihin teen osaan taskuja, joihin voin sitten laittaa jonkun lahjakortin. Ajattelin, että kun tässä ympärillä on paljon sellaisia teini-ikäisiä, joita muistettu pienellä lahjalla aina joka vuosi, että tänä vuonna he saavat suklaakortit ja Makuunin lahjakortit. Nuo lahjakortit kun käy ympäri Suomen, niin ovat helppo lahja ja tuntunut olevan ihan mieleinenkin. Ja mun mielestä kiva antaa tuo suklaakortti perinteisen karkkirasian sijaan. :) On vähän erilaisempi vaihtoehto.

Oikein mukavaa maaliskuun loppua kaikille!! <3

8 kommenttia:

  1. Olipa niin kivoja joululahjaideoita, että tunsin ihan huojennuksen, vaikken kyllä ollut juuri joululahjoille vielä ajatuksia uhrannutkaan. Taidanpa tilata sulta muutaman suklaalevy-kuoren :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ystäväni!! <3 Kyllä niitä tässä pikkuhiljaa syntyy. Ovat vähän koukuttaneet mua kyllä... ;) Nyt vähän haastetta, kun eipä niitä jouluisia papereita löydy, mutta aika aikaisin syksyllä niitä tulee kauppaan. Ja onneksi niitä on nyt tuolla jemmassa vielä. :D

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Niinpä!! :D Täällä kyllä on ollut tosi keväistä välillä, mutta sitten sataakin lunta ja tulee kurakelit... Mutta ehkä se kohta jo helpottaa!! :)

      Poista
  3. Hyvältä näyttävät sukat ja suklaakortit :) Itse aloin väsäillä huopatossuja enemmänkin, kun sain jo yhdet onnistumaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!! :) Suklaakortit on niin kivoja tehdä, että saa nähdä saako kaikki lahjansaajat tänä vuonna sellaiset. :D Mä oon vaan ihaillut noita huopatossuja.. En ole uskaltautunut itse vielä tekemään. Ihana kuulla, että sä oot saanut jo onnistuneet valmiiksi!! Ehkä sitä joskus uskaltautuu kokeilemaan. ;)

      Poista
  4. Hyviä ideoita saa täältä =) Ja hyvässä vaiheessa sinulla. Minä en ole tehnyt vielä mitään vaikka monesti olen ajoissa väkertelyt aloittanut. Nyt vaivaa joku neulomisinnostuksen puute, mutta jospa innostus iskee ajoissa, että saan itsetehtyä pukinkonttiin tänäkin vuonna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!! :D Mä niin oon innoissani täällä selaillut kaikkia joulujuttuja netistä ja lehdistä. Kirjastossakin mut jo tunnetaan, kun joskus keskellä vuottakin lainaan joulukirjoja. ;) Kyllä se innostus jossain kohtaa ihan varmasti palailee!! <3 Itsellänikin on ollut välillä pitkiäkin kausia, että ei oo saanut mitään aikaiseksi, mutta sitten, kun inspiraatio iskee, niin aikaa pitäisi olla enempi ja siinä kohtaa pitäisi valmistuakin pikaisesti. ;) Ja usein se inspiraatio iskee, kun illat rupee hämärtymään ja tulee se syksykeli.. Toivotaan, että saat pukinkonttiin vielä juttuja tehtyä!! <3

      Poista