torstai 29. syyskuuta 2016

Lumiukkosoppa kortteja






Nämä joka joulun perinteiset lahjat ovat tämän verran edenneet, että kortit ovat valmiina. :) Tänä vuonna teen 20 kpl lumiukkosoppia. Mulla on vielä jemmassa viime vuodelta karkkikeppejä, joten puuttuu enään kaakaopussit ja pienet vaahtokarkit. Haribon pienet vaahtokarkit ovat juuri sopivia tähän tarkoitukseen. Niitä mä olen käyttänyt.
Näissä korteissa on nyt vähän erilainen teksti, kun aiemmin. Mutta käytin nämä jonkun vuoden loput tarrat näihin kortteihin. Muutamasta jäi teksti vielä puuttumaan, mutta ne mä ehdin tehdä vielä myöhemminkin. :)
Tämän vuoden teksti on:

"Kun pakkanen ulkona otettaan kiristää,
silloin lumiukkosoppa tää sinua piristää.
Se lämmittää ja ilostuttaa mieltä!
Saat pakkasukolle näyttää kieltä!"

Oikein ihanaa viikonloppua jokaiselle!! <3

keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Joulun odotusta





Mä kävin yhtenä viikonloppuna ystäväni kanssa suuressa kaupungissa ja kävin askarteluliikkeessä. Sinne olikin tullut jo jouluaskartelu juttuja!! Pitihän sitä sitten maltillisesti vaan yksi paketti ostaa, mutta niin kovasti mä ihastuin noihin kuvioihin. Ovat kyllä niin kauniit!! <3 Vielä kun löytyisi aikaa niiden käyttämiseen. ;) Onneksi nyt vielä toistaiseksi sitä aikaa on jouluun. Jossain kohtaa mä niitä haluan testata. Suklaakortteihin olisivat aika ihana juttu. Kyllähän kynttiläkortteihinkin noita voisi hyvinkin käyttää. Täytyy vaan ensin tehdä ne pohjat molempiin, että pääsee koristelu puuhiin. Se koristelu on niin ihanaa.

Mä haaveilen, että vielä jossain kohtaa kokeilen tehdä noihin kynttiläkippoihin virkaten tuollaiset päälliset. Jos vaikka osaisin. ;) Nyt oon kyllä todellakin ihaillut noita ystäväni tekemiä päällisiä, niihin ei vaan kyllästy. <3 Ohjeen näihin sain, mutta katsotaan kuinka osaan sitten sitä ohjetta lukea. ;D Käsityökahvilan ohjaaja kyllä osaa mua neuvoa, joten sen puoleen mulla ei oo mitään hätää. Saan häneltä aina apua kaikkiin ongelmiin.

Oikein mukavaa keskiviikkoa kaikille!! <3

sunnuntai 25. syyskuuta 2016

90 päivää jouluaattoon ja mun ikioma joulukalenteri

















90 päivää jouluaattoon!! <3 Niin lähellä jo ollaan, selvästi huomaa tuon kelinkin muuttuneen hiukan viileämmäksi. Pikkuhiljaa se jouluaatto lähenee ja jännitystä rupeaa olemaan ilmassa. ;) Meidän nuorimman kuullen ei ihan kauheesti kannata puhua kuinka paljon on jouluun.

Facebookissa on jouluryhmä, josta sain vinkin näin kauniisiin joulukalentereihin. <3 Mulla ei itselläni ole ollut moneen vuoteen joulukalenteria, enkä tänäkään jouluna sellaista meinannut ostaa, mutta nämä kuvat ovat niin kauniita, että nyt mä sellaisen tilasin. Jos joku muukin innostuu tilaamaan, niin kauppa löytyy TÄÄLTÄ.

Sieltä löytyi toinen toistaan kauniimpia kalentereita, oli todella vaikeeta päättää mikä se olisi ollut kaunein. Mutta nuo kaksi isompaa ovat vähän suurempia kooltaan, kun A4 paperi. Tuo alimmainen kalenteri mahtuu kirjekuoreen, joten se ei ole hirmuisen suuri, mutta niin kaunis. Sen voisi laittaa vaikka postissa jollekin menemään. Toimitus oli todella nopeaa. Eräänä torstaina ne tilasin ja seuraavana keskiviikkona oli jo mulla ilmoitus postilaatikossa. Hyvin siis toimi koko juttu! Saksaa en ole kielenä koskaan lukenut, mutta kyllä siellä silti jollain tavalla pärjäs ja sai tilauksen tehtyä. :D Tuolta paikasta voisin kyllä toistekin jotain tilailla.

Oikein ihanaa sunnuntaita kaikille!! <3

perjantai 23. syyskuuta 2016

Joulufiilistelyä





Mä löysin silloin kesällä meidän kesälomareissulta Pandalta noita sydän suklaakonvehteja. <3 Ne on vaan niin suurta mun herkkua!! Sisällä on vadelmamarmeladia, vadelma on niin suurta herkkua melkein missä muodossa vaan. ;)

Kaivoin kätköistä jo vähän kynttilöitä ja tuikkualusia. Niitä oon sitten tässä pimenevinä iltoina poltellut. Se tunnelma on vaan niin ihana!! <3 Nautin ihan tosi paljon, mutta eipä meillä kukaan muukaan vastaan laita, vaikka kynttilöitä polttelenkin. Ja onneksi neitikin kestää, kun vähän kerrallaan laittaa päälle. Pihallekin on ulkolyhtyjä laitettu ja kynttilöitä niissä poltettu. Kyllähän nekin näyttää niin kauniilta. Illalla tykkään istua ikkunan ääressä sohvalla ja vaan ihailla sitä valoa mikä niistä heijastuu. Sisällä hiljaista ja ulkona kaunista. Tunnelmoin ihan reilustikin!! <3

Ikeassa on tullut käytyä jo muutaman kerran hakeamassa kynttilöitä. Oon tässä miettinytkin, että koskahan sinne mahtaa tulla ne uudet paketointitarvikkeet. Niitä kun mä oon monena vuonna ostanut pian sen jälkeen, kun myyntiin tulevat. Jos joku tietty juttu on mikä kolahtaa, niin se on heti ostettava, koska niitä kovinkaan pitkään siellä ole. Kovin äkkiä kauppansa tekevät. Nyt listalla on ainakin kasa joulupapereita. Siellä on monena jouluna ollut todella kauniita. Vaikka viime vuonna muistelisin, että ihan kovinkaan montaa jouluista rullaa en ostanut, koska eivät olleet yhtä kauniita, kun aiempina vuosina. Mutta ostin sitä ruskeaa paperia ja siihen sitten laitoin soodataikinasta tehtyjä enkeleitä pakettikorteiksi. Myös kauniin nauhan kun päälle laittaa, niin kyllähän niistä paketeista saa silläkin tavalla kauniita. Joskus yksinkertainenkin voi olla kaunista. Mitä te muut ootte mieltä niistä Ikean papereista?

Oikein ihanaa syyskuun viimeistä viikonloppua!! <3

tiistai 20. syyskuuta 2016

Villasukkia ja joulujuttuja





Meillä on mennyt nyt kolme viikkoa tautien kanssa ja yksi leikkauskin nuorimman kanssa hoidettiin (leikkauksesta voi lukea enempi toisesta blogista). Nyt on sitten huilattu ja touhuttu sisällä. :)

Hyvää tässä touhussa on ollut se, että mä sain tehtyä useammat villasukat ja nyt on joululahjasukat tehty niille kenelle ajattelinkin. Mutta sitten tuli vielä muutama ystävä mieleen ja ajattelin, että voisin heillekin tehdä sukat, kun aikaa tässä on vielä niin paljon. Puikkoja kun en osaa pitää ihan tyhjilläänkään. ;) Ihana tunne kyllä, kun saa ihan rauhassa puuhailla. <3
Muutamat tilaussukatkin sain tässä tehtäväkseni ja niitä mä sitten rupean myös työstämään. Mä opettelin niiden tumppujenkin tekemisen, mutta ne on vaan jäänyt. Se ei jotenkaan koukuta mua ihan yhtä paljoo, kun nää sukat. Aina sillon tällön tulee ne tumputkin tehtyä, mutta ne tehdään vaan, jos joku lapsista pyytää.

Mä oon ite ollut nyt eilisen illan ja tämän päivänä peittojen alla, kun pienen lämmön nosti. Ollaan sitten kahden nuorimman kanssa katseltu Tonttu Toljanteria (meillä on potilaita enempikin talossa). Voi että kun se onkin hauska!! :D Meillä on ensimmäinen Toljanteri otettu boksille vuonna 2012 ja huomasin, että se on tehty vuonna 1998. Oliskohan ihan ensimmäinen Toljanteri? Jaksot olivat lyhempiä, kun mitä sitten viimeisinä vuosina olivat. Toljanteri on kyllä meidän niin suuri suosikki. :D Kysyin vanhimmalta, että muistaako hän, että olisi pienenä katsellut Toljanteria. Kuulemma muistaa hyvinkin! Sanoi, että olihan se hauska. No niinhän se olikin ja on edelleen. :D Nuorimmainen nauroi ääneen moneen kertaan. Hän ei kyllä muistanut noita jaksoja mitä nyt katseltiin, neiti kyllä sanoi, että on joskus nähnyt.

Tänä vuonna onkin sitten joulukalenterissa tulossa jatkoa sille vuoden 2014 joulukalenterille eli Porokuiskaajan arvoitukselle, enempi tietoa löytyy TÄÄLTÄ. Jäätävä seikkailu on tämän vuotisen nimi. Meillä ei lapset ihan kauheasti lämmenneet tuolle aikaisemmalle. Täytyy nyt katsoa, että miltä tämän vuoden joulukalenteri näyttää. Mä itse tykkään kyllä katsella niitä kauniita maisemia ja lavasteita, joten toivon niiden olevan kauniit. <3 Mutta mielenkiinnolla jäädään odottamaan kuitenkin. :)

Oikein mukavaa syyskuun jatkoa kaikille!! <3